Tervetuloa seuraamaan PeKo Sar 2008 valmisteluja.

Sares koulutusryhmän testaajakoirat koeponnistavat tehtäviä ja raivaavat alueita toimintakuntoon. Testaukset eivät välttämättä tule sellaisenaan suoritettaviksi katselmuksessa :).

Alla testaajat maavainuosuudessa, jonka jälkeen pulahdetaan virkistävään veteen (kuvan yläreunassa olevaan lampeen). Kuvaajan tsuumi breikkasi, muutenkin hieman yliammuttu turvaetäisyys, joten testaajat eivät aivan näy kuvassa.

Partiot (partion johtaja ja kaksi-kolme koirakkoa) suorittavat etsinnän johtopaikan (EJOPA) antamia tehtäviä perjantaista sunnuntaihin. Tehtävät ovat Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) SM joukkuekatselmuksen koe-ja tehtävä ohjeistuksen mukaisia, sovelletuna todellisen etsinnän vaatimuksiin sekä vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) toimintatapoihin.

Koirakot testataan myös hallinta- ja ketteryys osiolla. Hyvä hallinta takaa koiran toiminnan myös vaativissa maasto olosuhteissa.

Peko Sar 2008 valmistelut alkoivat huilaamalla. Montako laiskuria löydät yläkuvasta?

Koeponnistus alkaa: paikoillanne, valmiina, hep...

Ryhmäketteryys on muotia. Edessa Manouman Glenndora eli Lara pituushypyn alastulossa, vasemmalla Milli suorittaa keinua, takana BoBo odottaa vuoroaan, Adi eli Aada tikkailla, Manouman Räähkä Poks eli Nero epämiellyttävällä alusella, Manouman Mammutti Ellie eli Bella huilaa tynnyrisillalla.

Testaus käydään läpi rennossa ilmapiirissä, nartut Milli ja Lara pähkinöivät tehtäviä.

Juhannuksen alla aloitettiin tositoimet maastossa. Nero ja Lara aloitti isommista puista.

Juhannus siinä meni mutta selvää tuli. Kohta päästään uimaan onnistuneen osaprojektin kunniaksi.

Mutta ei niin pientä hommaa, ettei tauko olisi paikallaan. Seuraavaa koitosta odottaen Milli, Nero, Lara ja Bella.

Ja sitten reipas luoksetulo. Tänne on tänne, eikä sinnepäin, on Millin mielipide.

Työnjakoa Neron tapaan "ota sinä Lara tuo pieni puu"...

Niin minä tuon tämän vielä pienemmän...

Onko siisti ja sillä siisti...

Valmista on, korret keossa herra...jämpti ilmoitus Nerolta, kun tehtävä on valmis.

Ja palkaksi pari keppiä, että motivaatio säilyy...siinä jo seuraavaa tehtävää tähyilläänkin.

Mutta missä ne kaverit oikein ovat ?

Bruno rwu vas, Dana spn oik ja Milli spn ylinnä löytyivät, mutta pari kaappia vielä tyhjänä

Lara ja Nero mallaavat mukana.

Jassoo no jaa, Dana ja Nero rentoutuvat turvaseksin merkeissä. Hyvin on Tia kertonut turvamääräykset. Kyllä se nenä on koiralle tärkeämpi aisti kuin näkö, jäljelläkin...

Tarkkasilmäinen valvojamme tsuumasi Marittan ja Kertun aurinkoiselta pellolta.

Ronja ja Sampo harjoittelevat omassa kämpässään. On harrastus verissä. Ihailtavaa paneutumista ihan noin kotioloissa. Eikä hyttyset näytä haittaavan tippaakaan. Ilmankos eivät ole kentälle ehtineet.

Aku, Bella ja Riina työnteleekin jo venettä vesille. Tuulastamaanko vai vesipelastukseen , tiedä häntä.

Keski-Suomen Palveluskoirayhdistyksen vierailevat tähdet.

Suihkis ja huiskis...savun sekoitusta.

Jossain se lorina kuuluu. Kuka löytää ensimmäisenä?

Sua lähde kaunis katselen ja pesen myös varpaani... syvälle piti kaivaa, että vettä löytyi.

"Von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen"...alkaa olla valmista.

Teoriaa avustajien voimin, huomaa hyökkäysvaunut screenin edessä.

Tuukan ja Timpan viimeiset rutistukset tehtävien antoon.

Ajatusten tiivistämistä joukolla. Sitten lähdettiinkin tosietsintään heti siitä paikasta.

Ja takaisin ruotuun eli testipartio valmiina mielikuvien testaamiseen.

Tuukka syöksyttää Aadaa "mukamas" raunioille.

Mirja K-S Pelastuskoirista valmiina ja koiralla jo selvä osoite minne mennä.

Tervetuloa , tehtävä odottaa - onko kysyttävää ?

Se ratkesi kuin hihasta ravistamalla ja  koira opastaa kadonneen karkumatkalta takaisin.

Peitetäämpä seuraava vähän paremmin. Saas nähdä miten nyt nenät tuhisee...

Nyt tuhisee kunnolla...

Katselmus käynnistyi kauniissa syyskelissä ja illan pimetessä partiot läksivät kohdepartioinnille lähimaastoon. Rastilta toiselle eteni vauhdikkaasti Helsingin Karvakopla. Melkein samassa tahdissa Varsinais-Suomi. Laupua ottikin ajallista välimatkaa ja Hepeko viimein tupsahti johtopaikalle klo 04.16 pirteänä ja iloisena. Pikaisen tarkastuksen jälkeen kaikki kävivät kaikilla rasteilla.  Ensiaputehtäviä oli kaksi reitin varrella ja tehtävien suorittamisessa tulikin jo eroja Punaisen Ristin ensiapuryhmän jäsenten testauksissa. OPI eli oma paikka ilmoitus tuli antaa kahdelta rastilta koordinaatteina.

Kaikki partiot suorittivat tehtävän hyvässä hengessä ja iloisin mielin väsymyksestä huolimatta. Nyt on pieni lepo paikallaan, että päästään aamiaiselle.

 

ETUSIVU